Isille vauvaoppaita


Isyyden ensimetrien tueksi on kirjoitettu monenlaisia oppaita. Esittelen niistä kaksi muutaman vuoden takaa. Artikkeli on julkaistu aiemmin Uusi Rovaniemi -lehdessä vuonna 2005.

Vauvaopas

Hedelmöityksestä kahteen ikävuoteen.
Alfamer, 2004. Englanninkielinen lähdeteksti Ian Banks, suomenkielinen teksiti Pirjo Kannisto.

Mitä yhteistä on Saab 99:llä, Toyota Corollalla ja pienillä perämoottoreilla. Kaikki ovat rakkaita pärisijöitä, joille Alfamer ja englantilainen alkuperäiskustantaja Haynes ovat tehneet korjausoppaat. Huono puoli niissä on, että jokaiselle mallille on oma kirjansa. Uudessa Alfamerin vauvaoppaassa tätä huolta ei ole. Se kattaa kaikki mallit, muodot ja värit.

vauvaopas.jpg

Kirjan ulkoasu muistuttaa korjausoppaita. Tämä saattaa ärsyttää joitakin miesaktiiveja. Kyse on pikemmin ironiasta kuin miesten tekniikkaorientaatiosta. Sanalliset ja visuaaliset merkitykset ovat tärkeitä roolien määrittäjiä. Onkin virkistävää, että vauvaoppaassa näkyy maskuliinisuus.

Alkuperäistekstin kirjoittaja Ian Banks toteaa, ettei miesten tarvitse hukata maskuliinisuuttaan vaikka osallistuisivatkin enemmän lastensa hoivaan. Kirjassa ei opeteta miehiä olemaan toinen äiti. Näkökulma on sekä miehen että huomattavan paljon myös lapsen. Sen sijaan naisen määrittelemä isyys loistaa poissaolollaan, mutta sen me miehet saamme pyytämättäkin.

Banks on neljän lapsen isä. Tuota kokemusta olisi voinut tuoda enemmänkin esille. Toisaalta isänä oleminen ei ole universaalia vaan pääasiassa henkilökohtainen kokemus. Kirjassa korostetaan vuorovaikutusta ja siitä kehittyvää sidettä lapsen ja vanhemman välille. Isillä on Banksin kokemuksesta edessään ”jyrkkä ylämäki, kun he opettelevat isänä olemista. Mutta sen oppii. Kekseliäisyys on avainsana, ja meillä on paljon voitettavaa kokeiluissamme.”

Isä-Banksia enemmän korostuu lääkäri-Banks. Kirjassa on selvitetty ytimekkäästi lapsuuden sairaudet oireineen, syineen ja hoitoineen. Tämä perustellaan sillä, että suurin osa terveyskasvatuksesta kohdistetaan naisiin ja äiteihin, kun on kyse vauvoista ja pikkulapsista. Itse viehätyin paljon ”vianetsintäkaavioista”, joista on helppo ja nopea selvittää, mitä oireiden perusteella pitäisi kulloinkin tehdä.

Vauvaopas on tervetullut kirja, jossa kerrotaan kattavasti kaikki tarpeellinen vauvan alulle saattamisesta lähtien. Kirjan tiedot ovat tuoreita ja päivitetty suomalaisille lukijoille. Tämä kirja mahtuu hyvin miesten kirjahyllyyn, vaikkakin naiset sen sieltä luettavakseen pian nappaavatkin. Jos ei muuten, niin katsoakseen mitä yhteyttä lapsen syöttämisellä ja tv:n lukuisilla ruokaohjelmilla mahtaakaan olla!


Vauva - omistajan opas

Käyttöohjeet, vianmääritys ja ensimmäisen vuoden huolto.
Karisto 2004. Kirjoittanut Louis Borgenicht ja Joe Borgenicht. Suomennos Osmo Ryytty.

”Insinöörille täytyy olla jokaisesta uudesta vempeleestä kunnon manuaali”. Näin vastasi eräs tuleva isä, kun ihmettelin miksi juuri insinöörit osallistuvat aktiivisesti isyyskursseille. Vauva -omistajan opas on juuri sellainen manuaali, joka täyttää joka kodin insinöörinkin toiveet.

Vaikka vauva on monimutkainen teknologinen ihme, niin tämän kirjan ohjein onnistuvat mm. vianmääritys äänimerkkien perusteella, lastenhuoneen konfigurointi sekä torkkutilan ohjelmointi melkeinpä leikkien. Kirja soveltuu myös isille, jotka ovat toimineet suomalaiseen tapaan tekemällä ensin ja kyselleet manuaalin perään vasta jälkeen päin.

vauva.jpg

Kirjassa on peräti 226 sivua mutta teksti on helppolukuista ja asiantuntevaa. Asiatieto on amerikkalaisen lastentautiopin apulaisprofessori Louis Borgenichtin kirjoittama. Sinällään opas olisi saattanut jäädä julkaisematta mutta sen juju piilee aiemminkin käyttöoppaita kirjoittaneet Joe-pojan hauskaan tyyliin. Tekstissä on huomioitu myös suomalaiset suositukset mm. turvaistuinten kiinnityksessä.

Toisin kuin Banksin vauvaopaassa tässä kirjassa keskitytään vauvan ensimmäiseen elinvuoteen. Pääosassa on vauvan hoito mutta se on sitäkin kattavampi. Esimerkiksi vauvaperheissä hammastenkiristelyä aiheuttaviin nukkumisongelmiin annetaan hyviä käytännön ohjeita kappaleessa Torkkutilan kytkeminen. Jaksossa on esitelty erilaisia tapoja saada vauva oikeaan unirytmiin. Mukana olevan unikaavion avulla lapsen unirytmiä voi seurata ja muuttaa perheelle sopivaksi.

Vauvaoppaiden merkittävin anti tuleville isille ja äideille on varmuuden antaminen uudessa elämäntilanteessa. Valitettavan usein keskitytään vain vauvan hoitoon; vanhemmuus ja parisuhde jäävät huomioimatta. Näin on myös tässä kirjassa. Lisäksi kirjassa ei ole käsitelty asioita muusta kuin hoitajan näkökulmasta. Lapsen näkökulman esittäminen olisi tuonut potkua moniin ajan myötä rutiineiksi muuttuviin toimenpiteisiin.

Jari Smedberg

Tämän artikkelin käyttöoikeutta koskee Creative Commons lisenssi:
Creative commons lisenssi

Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 License